Kun paistat Apetina-juustoa, sen pinta muuttuu rapeaksi ja sisäpuoli kermaiseksi.
Lisää paistettu Apetina-juusto päällimmäiseksi ja tarjoile heti!
Esilämmitä uuni 225 asteeseen grillin avulla. Aseta kokonaiset tomaatit uuninkestävään astiaan. Älä irrota tomaatin kantoja. Ripottele tomaattien pinnalle 1 rkl oliiviöljyä ja ripaus merisuolaa. Paista noin 5–10 minuuttia, kunnes kuoren väri alkaa muuttua ja halkeilla. Kypsennä bulgur pakkauksen ohjeen mukaan. Bulgur voidaan tarjota haaleana.
Valmistele sillä välin salaatinkastike bulgurille. Yhdistä 4 rkl oliiviöljyä, 1 sitruunan mehu ja kuori, suola ja pippuri. Pane salaatinkastike syrjään ja sekoita myöhemmin kypsän bulgurin joukkoon. Silppua persilja ja minttu. Viipaloi avokado ja vesimeloni. Halkaise granaattiomena kahtia ja koputa puolikkaita takapuolelta, jotta siemenet irtoavat. Leikkaa Apetina-juusto kuutioiksi.
Sekoita jauhot, leivinjauhe, vesi ja muna pienessä kulhossa. Kuumenna paistoöljy 180 asteiseksi suuressa kattilassa. Pidä kansi lähellä siltä varalta, että öljy syttyy palamaan. Älä käynnistä liesituuletinta, sillä se lisää öljypalon riskiä. Pane Apetina-juusto tempurataikinaan ja nosta pois haarukalla tai sormilla. Aseta taikinakuorrutteinen juusto varovasti kuumaan öljyyn ja paista aavistuksen kullanruskeiksi. Käännä juusto varovasti ympäri ja paista joka puolelta. Nosta juusto kattilasta reikäkauhalla ja valuta paperipyyhkeen päällä.
Yhdistä bulgur, minttu ja persilja ja aseta seos tarjoilulautasen keskelle. Jaa salaatinlehdet, tomaatit, avokado ja vesimeloni bulgurin ympärille